Haukia, lehmiä ja uusia suunnitelmia

On ollut upeita kesäisiä päiviä, varsinkin nyt on hienoa asua täällä "mökillä". Haukia olen saanut soudella järvestä lähes päivittäin. Niitä olen mm.jauhanut lihamyllyssä ja tehnyt kala-nokkospyöryköitä. Elän monen vuoden unelmani alkuaskelissa, määränpäänä omavarainen elämä. Marjoja löytyy omasta pihasta ja sieltä Karhun metsästä. Ainakin tähän saakka Metsän Kuningas on antanut minunkin nauttia sadosta rauhassa. Hyttyset tosin ovat toista mieltä, ne hyökkäävät kimppuun monikymmenpiikkisenä armeijana. Mutta silti, olen miettinyt viihtyväni tällä hetkellä paremmin hyttysten kuin ihmisten seurassa. Pahimmat piikittelijät löytyvät ihmisten joukossa. Olen saanut paikkani kylähulluna täälläkin mökkinaapureiden keskuudessa, ainakin viimeistään eräänä iltana kun mölisin myöhäisellä lehmien kanssa. Olin iltauinnilla kun kuulin möreää ääntelyä, päättelin hirveksi ja innostuin. Aloin äännellä matkien takaisin ja sain vastauksia kunnes tajusin ääntelyt järven toisella puolella olevan karjatilan asukkaiden huuteluksi. Näinpä kesämökeillään iltaa viettävät mökkinaapurit saattoivat hieman ihmetellä miksi kailotin lehmille iltamyöhään järven yli. :D Olen alkanut suunnitella pyöräretkeä koiran kanssa ja ollaan aloitettu harjoitukset. Jospa se onnistuisi paremmin kuin kävely jossa hartiat ei kestä kantamista eikä kengät kulkemista, eikä sitä rahapäivää vielä näy että saisin vaelluskengät hankittua. Hartiat saisi treenaamalla kuntoon, ehkä ensi kesäksi.

Karhu vai ihmiset?

Sitä olen lähiaikoina pohtinut lähtiessäni ulos. Sillä näillä nurkilla on ollut minun näkökulmastani liian vilkas meno. Neljällä kesämökillä lähistöllä on ollut porukkaa. Yksi seurue pöllähti järkytyksekseni tähän pihaan yhtenä päivänä ja kadotin siihen astisen rauhallisuuden tunteen siitä että omalla pihallani saisin olla rauhassa. Ja sain lukea jälleen tämän seurueen kasvoilta oudoksuntaa ja halveksuntaa, sitä samaa mitä aina. Sama juttu kävi koiran kanssa lenkillä kun yhden talon kohdalla porukat tuli aidan viereen huutelemaan ja tervehtimään. Aluksi ystävälliset ilmeet vaihtuivat keskustelun myötä epäluuloisiksi ja pisteliäiksi. Koska minä jännitän ihmisiä, jännitän kohtaamisia, menen lukkoon ja sanon/teen jotain aina väärinpäin, sen saan lukea ihmisten kasvoilta. Olisi hienoa jos kommunikointiin riittäisi hymy,  se että tahtoo olla toiselle ystävällinen ja hyvä. Sitä olen ihmisille tahtonut, hymyillyt ja koittanut olla kiinnostunut heistä, kysellä ja olla rohkaiseva miten suinkin olen voinut. Monta vuotta olen yrittänyt miellyttää ihmisiä tuloksetta, nyt olen uupunut ja loppuunkulunut ja onnellisempi kun en tutustu kehenkään. En silti vieläkään tahdo olla epäkohtelias tai pahoittaa kenenkään mieltä jos satun törmäämään ihmisiin. Siksi mietin nykyisin ulos astuessani karhu vai ihmiset? Talon takana olevassa metsässä johon haaroittuu autioita metsäteitä on kuulema tavattu karhu. Siellä saa todennäköisesti olla rauhassa ihmisiltä, mutta saattaa törmätä metsän kuninkaaseen. Siitä huolimatta, että olen pienestä pitäen pelännyt hurjasti karhuja ja nähnyt niistä erilaisia unia ja painajaisia koko ikäni, olen tullut valinneeksi karhun. Niin uupunut olen lukemaan negatiivisia viestejä ihmisten kasvoilta itseäni kohtaan. Oikeastaan karhu on alkanut kiehtomaan minua ja huomaan iltaisin ja öisin tuijottelevani ikkunassa näkyykö metsänlaidassa minkäänlaista liikettä. Minua kiehtoo ihmisen ja eläimen välinen yhteys, voiko villieläimeen syntyä sellainen. Karhuun en ole törmännyt, mutta suden näin ikkunasta juoksevan kauempana yhtenä päivänä. Täysin varma en havainnostani kaukaa tietenkään voi olla.

Masentavan pitkä tauko

Tuli masentavan pitkä tauko kirjoittamiseen. Se on luonteeni heikkous ja kompastuskivi. Kun joku asia jää roikkumaan se alkaa masentaa ja saattaa jäädä roikkumaan loppuiäksi. Mutta nyt päätin kirjoittaa, enkä luovuttaa.

Olen vihdoin paikassa joka todella tuntuu kodilta. Ihmettelen kuinka hyvin ihminen voi nukkua talossa jossa ei ole sisäilmaongelmaa. Olen nähnyt uniakin vuosien tauon jälkeen. Jaksan päivisin eikä elämä ole enää pelkkää selvitymistä, vau!

Kävely tänne koiran kanssa ei sujunut suunnitelmieni mukaan, mutta en suostu masentumaan siitäkään. Kävelimme 50 km ja yövyimme kaksi yötä, heinäladossa sekä teltassa. Toisena yönä iski niin kova päänsärkykohtaus että oli pakko keskeyttää kävely ja pyytää kyyti. Hartia ja niskat on toinen heikkouteni. Tosin myös Tokmannista ostetut halvimmat lenkkarit - jalat olivat rakkuloilla ja kävelin osan matkasta paljasjaloin. No, yritettiin ainakin ja koira oli onnesta soikeena pitkästä lenkistä.

Täällä syrjäkylän perämetsässä ei nettiyhteys toimi juuri lainkaan, siinä myöskin syy hiljaiseen kirjoitteluun. Eikä näy tv pätkimättä niin pahasti että seuraaminen on liian vaivalloista. Puhelinkeskustelut loppuvat alkuunsa siihen kun kuulee toisesta päästä huudeltavan haloota. Täällä ei asu kilometrien säteellä KETÄÄN. Vain muutama kesämökki joista ei osa ole edes käytössä enää. Karhun on nähty käyskentelevän talon liepeillä, se on kai lähinaapurini. Tämä on täydellinen paikka heittäytyä erakoksi. Sillä tänä keväänä minä päätin ryhtyä erakoksi.

Palailen jos netti toimii joskus taas.