Tuli masentavan pitkä tauko kirjoittamiseen. Se on luonteeni heikkous ja kompastuskivi. Kun joku asia jää roikkumaan se alkaa masentaa ja saattaa jäädä roikkumaan loppuiäksi. Mutta nyt päätin kirjoittaa, enkä luovuttaa.
Olen vihdoin paikassa joka todella tuntuu kodilta. Ihmettelen kuinka hyvin ihminen voi nukkua talossa jossa ei ole sisäilmaongelmaa. Olen nähnyt uniakin vuosien tauon jälkeen. Jaksan päivisin eikä elämä ole enää pelkkää selvitymistä, vau!
Kävely tänne koiran kanssa ei sujunut suunnitelmieni mukaan, mutta en suostu masentumaan siitäkään. Kävelimme 50 km ja yövyimme kaksi yötä, heinäladossa sekä teltassa. Toisena yönä iski niin kova päänsärkykohtaus että oli pakko keskeyttää kävely ja pyytää kyyti. Hartia ja niskat on toinen heikkouteni. Tosin myös Tokmannista ostetut halvimmat lenkkarit - jalat olivat rakkuloilla ja kävelin osan matkasta paljasjaloin. No, yritettiin ainakin ja koira oli onnesta soikeena pitkästä lenkistä.
Täällä syrjäkylän perämetsässä ei nettiyhteys toimi juuri lainkaan, siinä myöskin syy hiljaiseen kirjoitteluun. Eikä näy tv pätkimättä niin pahasti että seuraaminen on liian vaivalloista. Puhelinkeskustelut loppuvat alkuunsa siihen kun kuulee toisesta päästä huudeltavan haloota. Täällä ei asu kilometrien säteellä KETÄÄN. Vain muutama kesämökki joista ei osa ole edes käytössä enää. Karhun on nähty käyskentelevän talon liepeillä, se on kai lähinaapurini. Tämä on täydellinen paikka heittäytyä erakoksi. Sillä tänä keväänä minä päätin ryhtyä erakoksi.
Palailen jos netti toimii joskus taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti