Helen Kellerin kaltaiset

Mietin eilen millaista olisi jos sokeutuisin. Elämä tulisi paljon hankalammaksi, mutta pärjäisin. Sitten jatkoin miettimistä, jos menettäisin sekä näköni että kuuloni. Silloin olisin jo hyvin yksinäinen ja omassa todellisuudessani, mutta voisin silti vielä tuntea ympäröivän maailman. Menin vielä pidemmälle ja kuvittelin millaista olisi olla kuurosokea sekä halvaantumisen johdosta myös tuntoaistin menettänyt. Sitä ajatellessani iski kova pakokauhu päälle. Pakotin silti itseni jatkamaan ja totesin, että silloin voisi pärjätä ainoastaan jos voisi pysyä mielessään täysin rauhallisena, rikkailla mielikuvilla, että onni olisi sielussa, eikä missään sen ulkopuolella. Saa olla todella kiitollinen terveydestä, aisteista. Silti jotkut ihmiset joutuvat elämään edeltämainituissa todellisuuksissa, se on hurja ajatus, jonka rinnalla omat vaikeudet tuntuvatkin pieniltä. Olen koittanut ajatella asioita maailmanlaajuisesta näkökulmasta, se lisää onnellisuutta omasta elämästään ja herättää myös auttamaan toisia vähempiosaisia. Jos huomaan murehtivani rahatilannettani, että omistan vain yhdet melkein risat lenkkarit, voin muistuttaa itseäni siitä, kuinka maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät omista yhtäkään kenkäparia, näin voin tuntea itseni lähestulkoon rikkaaksi. Sitä voi soveltaa ihan kaikkeen. Pysähdyin yleiseen vessaan, joka oli tosi törkyisessä kunnossa eikä paljon huvittanut astua sisään, niin muistutin itseäni niistä monista ihmisistä jotka elävät slummeissa ulosteiden keskellä päivästä toiseen, mitä siis merkitsi lyhyt asioiminen tuossa vessassa? Enkä ole yhtään noita köyhempiä ihmisiä arvokkaampi, ei minulla ole mitään minkä johdosta ansaitsisin tämän kaiken paremman kuin heillä. Enkä voi koskaan olla varma kuinka kauan saan pitää sen kaiken mitä minulla on. Sairaus voi yllättää suomalaisenkin. Tänään olen hyvin kiitollinen siitä mitä omistan, mitä näen, koen ja tunnen. Kiitos.