Taivasalla paikalla paremmalla

Käveltiin koiran kanssa sitten kauppareissu, yhteensä 35 km. Aamulla kymmeneltä lähdettiin ja seitsemältä illalla palattiin. Kyllä se otti koville minulle, kävellä tuo matka yhteen putkeen, mutta hienoa se siksi juuri olikin.  En siltikään kadu vaikka vietin seuraavan yön sängyllä vääntyillen päänsärkykohtauksesta mikä aiheutui kassin kantamisesta. Ja särkylääkkeet olivat loppu.
 Hienoa oli matkan varrella käydä isolle kivelle, sammalvuoteelle ja sulkea silmät, kuunnella elokuun haikeaa laulua, kapellimestarinaan tuuli joka sai metsän soittamaan parastaan.
 Pidän elokuun tunnelmasta, siinä aistii elämän kauniin haurauden. Elämä on luopumista, siinä on sen kauneus. Vain se joka on luopunut kaikesta voi omistaa kaiken. Menettämättä ei voi ymmärtää koko arvoa. Siinä me ihmiset elämme, olemme ja liikumme, alusta loppuun saakka.
 Parhaimpina muistoina minulle jäivät kesän kävelyretkestämme myöskin lepotauot.
 Se, kun löysin ison kiven, myös sammalpeitteisen, jota vasten joku oli pystyttänyt tikapuut kuin sitä hetkeä varten. Kun siinä istuessani huomasin peuran jakavan ruokahetkeni vain pienen matkan päässä.
 Kun asetuimme koiran kanssa vierekkäin keskipäivän aikaan puun varjoon niitylle, tarpeeksi lähelle laidunta, muttei taloa, nähdäksemme hevoset. Siinä avoimen taivaan alla oli niin hyvä olla että vajosin pehmeään uneen, missä taivas ja maa, auringonlämpö ja tuulenvire tulivat minussa yhdeksi.
 Kauppareissusta hyvän teki myös se että kaikki tapaamani ihmiset olivat aidosti ystävällisiä, tulipa eräs koiraakin kehumaan, rapsuttelemaan ja juttelemaan.
 Pitkästä kävelystä kertoo myös Emma Hooperin kirja  Etta ja Otto ja Russell ja James, jonka luin tässä hiljattain.