Se on ihme ja kumma että täällä on käyty lukemassa blogia vaikken sitä ole aikoihin kirjoittanut.
Mutta minun elämässäni ei mitään ihmettä ei kummempaa.
Uutuuden huumassa sitä tuli blogi avattua kun erakoksi heittäydyin. Olihan se kovin ihmeellistä, sitä tunsi olevansa suurin piirtein maailman ainoa erakko. Kunnes sattui huomaamaan että erakoita tuli vastaan melkein jokatoisen nurkan takaa. That's life.
Sama se oli kun ryhdyin syömään luomua tai päätin luopua kaikista tavaroista tai jotain muuta mitä nyt kaikkea tempauksia sitä on tullutkaan tehtyä elämänsä varrella, se kaikki tuntuu aluksi niin erikoiselta että tuntee itsensäkin erikoiseksi, kunnes saa huomata maailman olevan puolillaan luomuruokailijoita ja KonMarilaisia, ei siis koskaan mitään uutta auringon alla.
Niinpä putosin kuoppaan blogin kirjoittamisen suhteen ja tuumailin ettei ketään nyt kiinnosta minun pieni elämäni täällä metsän reunassa. Mutta kuoppavaihe on tietysti paikallaan, sillä eihän sinne ole tarkoitus jäädä vaan se on nousemista varten. Sitten havahtuu siihen että eihän sitä nyt tarvitse mikään erikoisuus ollakaan kirjoittaakseen blogia :) Vaikka ei minun elämässäni toki kovin paljon tapahdukaan täällä korvessa.
Elämäni ensimmäinen husky on muuttanut taloon ja lumentulon myötä aukenee kai uusi maailma taas koirien perässä.
Myös lampaat ovat täyttäneet yhden karsinan ja niiden villa on odottamassa langoiksi kehräämistä jota ajattelin sopivalla hetkellä opetella.
Olen tehnyt elämäni ensimmäisen ja pienen kahden vuorokauden talvivaelluksen yöpyen erätuvassa koska vielä eivät ole varat sallineet hankkia talvitelttailuvälineitä tai laavulla yöpymiseen tarvittavia välineitä.
Karhuun en ole törmännyt vieläkään, mutta toissapäivänä koirien kanssa metsässä rymytessä törmäsin jälkiin ja sain tietää ettei talviunet olekaan vielä alkaneet kuten olin luullut. Eräs naapuri (5km päästä) oli myös löytänyt hiljattain karhun läjän talonsa lähistöltä.
Naapureihin törmäämistä ei voi aina välttää jos tahtoo kulkea teitä pitkin välillä. Naapurit ovat kyllä yllättäneet positiivisesti kaikesta huolimatta ja aiheuttavat minulle enää vain lievää ahdistusta. Heidän kanssaan voi keskustella nimittäin juuri karhuista ym.aiheista.
Joskus ikävöin kaupunkia ja sen valoja, sillä täällä ei ole katuvaloja monen kilometrin säteellä. Lumi valaisee kyllä yllättävän paljon ja jos on kirkas taivas niin kuu ja tähdet valaisevat melkein yhtä hyvin kuin katulamputkin.
Ei siis mitään kummempaa, elossa sitkutellaan, se on jo voitto :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti