Pieni tarina eräästä pienestä pojasta

Pieni poika istuu kivellä ja katsoo kun lapset leikkivät pihalla. Tai ei uskalla katsoa vaan vilkuilee salaa. Vaikka ei kukaan huomaisi vaikka hän katsoisikin. Parempi niin. Jos huomaisivat niin ne heittäisivät häntä ilkeillä sanoilla ja viskoisivat pahoja katseita perään. Kunpa hän olisi supermies. Hän heittäisi kaikkia pahiksia sillä isolla kivellä jonka päällä hän istuu. Heittäisi vielä isommalla, kallion kokoisella niin että ne jäisivät kaikki alle lopun ikäänsä. Sitten hän hakisi äidin pihalle ja he leikkisivät pihalla kahdestaan ja olisivat iloisia. Paitsi ettei hän tiennyt tulisiko äiti. Vauva vei äidin koko ajan eikä äiti jaksanut tulla pihalle. Äiti vain istui tietokoneella vauva sylissä. Poika tahtoisi taas olla äidin sylissä ja kuulla äidin nauravan. Mutta äiti ei nauranut enää vaan itki. Itki joka päivä ja sanoi että synnytys ja vauva aiheuttavat sellaista. Poika ei ymmärrä miksi vauvan piti tulla kun se aiheuttaa niin paljon pahaa äidille. Hän heittäisi vauvankin päälle ison kiven jos olisi supermies. Hän pelastaisi äidin vauvalta ja he olisivat taas iloisia. Vauvakin itkee koko ajan niin ettei kukaan kuule jos poika koittaa sanoa jotakin. Isi ei itke mutta on vihainen kun on kotona ja silloin äiti ja vauva itkevät vielä enemmän. Isi ei ole paljon kotona. Ehkä se on parempi äidille ja vauvalle. Poikakaan ei itke sillä se aiheuttaisi lisää pahaa mieltä äidille. Poika koittaa auttaa äitiä ja on huomannut että parasta äidin mielestä on jos hän pysyy poissa. Koska vaikka hän koittaa auttaa ja tuoda äidille kahvia tietokoneelle niin äiti suuttuu miksi hänen pitää sotkea kaikki. Siksi poika on huomannut että on parasta istua pihalla. Ja onneksi lapset eivät koskaan huomaa että hän on siellä jos hän ei puhu mitään. Sitä hän ei kyllä ymmärrä miksi, sillä lapset sanovat että hän on niin paksu että hänen varjonsa peittää koko pihan. Hän ei myöskään ymmärrä miksi lapset ovat vihaisia siitä että hän on paksu. Onhan äiti ja isikin paksuja ja naapurin setä ja hänen serkkunsa Teemu. Poika on aina ollut kiva kaveri niin kuin äiti on käskenyt, mutta toiset ovat silti aina vihaisia. Pojassa täytyy olla jotain muutakin vikaa kuin että hän on paksu. Sillä lapset pitävät naapurin sedästä joka kertoo pihalla vitsejä ja tarjoaa karkkia vaikka naapurin setä onkin paksu. Poikaa itkettää ja pelottaa sillä hän ei tiedä mikä hänessä on vialla. Äiti on sanonut ettei mikään mutta ehkä äiti ei huomaa sitä kun on niin väsynyt ja itkee koko ajan. Ehkä hänellä on jokin kauhea tauti. Sillä lapset sanovat usein: Mee pois yök me ei haluta sun pöpöjä! Ehkä hän joku päivä tulee niin kipeäksi että kuolee. Mutta ehkä sekin olisi hyvä sillä sitten äiti voisi paremmin kun hän olisi aina poissa eikä sotkisi asioita. Eikä lasten pihalla tarvitsisi pelätä hänen pöpöjään. Poika on kuullut että kun kuolee pääsee taivaaseen. Mummikin on siellä. Mummi meni sinne talvella. Pojalla on ikävä mummia. Poika toivoo että hänkin pääsisi taivaaseen. Mahdollisimman pian.